Onnistumisen työkaluja, osa yksi: pieni päätös joka maanantai!

3 Hel 2012 | Ei kommentteja | posted by satu |

Täydellistä ei olekaan, mutta hyvään voi aina pyrkiä. Siltikin, vaikka ei olisikaan enää 20-vuotias ja mahtavassa kunnossa kuin vuorikauris ihan luonnostaan.
Takana on puolitoista elämäni mahtavinta vuotta. Elämä muuttuu koko ajan helpommaksi (ja sängystä nouseminen treenipäivien jälkeen vaikeammaksi) kun jalka alkaa pikkuhiljaa nousta. Kirjoitin viimeksi jotakin, mihin oli nyt pakko vielä palata. Kokonainen elämänmuutos ja sen ajatteleminen on liian iso pala kenelle tahansa. Siksi tein jo alussa päätöksen puraista ison kakun reunasta nieltävän palan kerrallaan. Käytännössä tein sen näin: päätin tehdä joka maanantai yhden pienen lupauksen itselleni ja pitää sen. Pitää sen, vaikka muuten elämäntavat ovatkin ennallaan.
Päivän valinnassa oli annos itseironiaa ja kare suupielessä (tiedettehän: aloitan laihdutuskuurin tai kuntokuurin heti ensi MAANANTAINA. ) Vitsi on kääntynyt sikäli keksijäänsä vastaan, että nyt täytyykin olla viikonlopun koittaessa tarkkana, sillä viikonlopun syömiset ovat alkaneet lipsua tässä pikkuhiljaa siihen, että kai mää nyt vähän voisin sitä, tätä ja tuotakin.

Maanantaipäätöksestä kävi ensi alkuun esimerkiksi zumban aloittaminen. (Ja jossain vaiheessa sinne lähteminenkin oli alussa sohvaperunalle vaikeaa, ei tosin enää yli vuoteen- nythän liikunnattomien päivien pitäminen vaatii sille erikseen varatun päivän.) Muita maanantaipäätöksiäni ovat olleet mm. veden juomisen lisääminen, proteiinipitoisemman ruokavalion lisääminen, kävelemisen lisääminen viikko-ohjelmaan, kuntopyörän ostaminen jne. Päätökset voivat myös olla pienempiä, kuten että tänä maanantaina jään bussista aikaisemmin ja kävelen perille (tai keskustaan, kuten minä tein yksi lauantai päätettyäni niin tehdä. Aikaa kului puolitoista tuntia, mutta kysehän ei ollutkaan ajasta vaan itsensä saamisessa liikkeelle ja itsensä voittamisesta.) Eräänä maanantaina jo kauan aikaa sitten päätin ostaa tietoisesti itselleni liian pienen vaatteen kirpputorilta. Niin tein ja nyt se on käytössä. Maanantaipäätökset voivat koskea myös nukkumiseen tai tv:n katseluun käytettyä aikaa tai  mielihyvää tuottavien asioiden lisäämistä kuten lasten kanssa tehtävät jutut. Yhteistä niille on, että ne lisäävät kehon ja mielen hyvinvointia ja jaksamista. Maanantaipäätös voi olla vaikka päätös tehdä jotakin mukavaa jonkun lapsen kanssa kahdestaan: voisi luulla, etteivät ne vaikuta elämänmuutosta edistävästi lainkaan mutta uskon syvästi, että sydämen hyvinvointi on muutakin kuin hapenottokykyä. Tai päiväunet sohvalla, mikä olisikaan mukavampaa kuin olla kissa pakkasella, sohvalla kerällä.
Ihanaa, kun kausi on nyt alkanut ja potkaistu vahvasti käyntiin. Todella vahvasti, sillä varsinkin vatsa- ja pakaralihakset ovat olleet kovilla. Tämä on nyt sitä hyvää  kipua, huono kipu on sitä kun joka paikkaa jumittaa. Vielä ennen kesää on muutamat maanantait ja muutamat hyvät päätökset tehtävänä.
Yksi maanantaipäätöksistäni muuten oli se, että minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa kenellekään, mutta paljon hyvää. Siksi olen ehkä hämmästyttänyt muutamia sanomalla suoraan heti, jos vaikka zumbatunnilla joku vetää ihan mahtavalla tyylillä. En näe paikaltani eturivistä paljon mitään varsinkaan kun zumbaan välillä silmät kiinni, mutta joskus satun näkemään jonkun tekevän aivan mahtavasti omalla tyylillään. Huonoja tyylejä ei olekaan.
Ensi maanantaiksi en ole vielä miettinyt, minkä lahjan itseltäni saan. Sen näkee sitten. Jännää.

Tänään, huomenna, vihdoin

9 Tam 2012 | 1 kommentti | posted by satu |

Kirjoitan tätä vähän ennen kymmentä maanantai-iltana. Huomenna on sitten päivä, jota olen odottanut enemmän kuin lapsi jouluaattoa. Huomenna on vihdoin tiistai, kymmenes tammikuuta ja joulutauko on ohi. Suuntana on Raholan koulu ja kauden ensimmäinen zumbatunti. Ja mikä parasta, keskiviikkona ja torstaina herkkua on luvassa lisää.
Kauden ensimmäisissä tunneissa taukojen jälkeen on jotakin hyvin erityistä jo senkin takia, että muutaman viikon tauko tekee ensimmäisistä tunneistä fyysisesti vähän haastavampia kuin muista. Mutta toisaalta, ekoilla tunneilla on mukana myös ylimääräistä riemua ja odotusta; taas mennään eikä meinata. Mukana on usein uusia zumbaajia, jotka tulevat ehkä kaverin kanssa vähän arastellen salin takaosaan ja miettivät, osaako sitä yhtään. Takana on ehkä pitkä liikuntatauko, jopa vuosia niin kuin minulla aloittaessani. Minä ilahdun joka kerta kun bongaan uuden ihmisen. Ehkä hän löytää itsestään täällä jotain uutta niin kuin minä tein. Ja mitäänhän ei tarvitse osata, tätä tehdään itseä varten ja siksi, että se on kivaa.
Minä ilahdun joka kerta, kun uuden kauden alkaessa bongaan tutut kasvot. Tuokin ihminen tuli takaisin, sillä hänellä on ollut täällä yhtä kivaa kuin minulla.
Kauden ensimmäisten tuntien iloa lisäävät myös pikkuhiljaa uusiksi vaihtuvat ohjelmat. Myös minulla, niin kuin monella muullakin, on tietysti omat vanhat rakkaat zumbasuosikkini, jotka ovat aina yhtä hengästyttävän hauskoja vaikka niitä olisi käyty läpi jo sata kertaa. Sykemittarin mukaan kävin viime vuonna zumbatunneilla jopa 160 kertaa (luku ei ole aivan tarkka, koska olen käyttänyt samaa sykemittaria muutenkin treenatessani ja kävellessäni, mutta arvioisin näin) ja siksipä innostun eniten aina kaikesta uudesta. Tunnin lempikappaleeni onkin yleensä se uusin. Nyt odotan innolla huomista, sillä epäilenpä että tunnilla tulee soimaan nyt eräs toivekappaleeni ja onkin aina jännää nähdä Kristan näkemys biisistä: millaiset liikkeet siinä on?

Ihmisten näkeminen on pakko vielä mainita. Minä uskon, etten ole ainoa näin hurahtanut ja luultavasti huomenna tunnilla onkin täysi hulina päällä, kun joulutauon aikana on ladattu intoa (ja kinkkua?) akut ja lanteet täyteen. Näin kävi ainakin minulle. Nyt olen sitten viikon verran ollut tarkalla ruokavaliolla, johon sisältyy paljon marjoja, hedelmiä, kasviksia, lihaa, Julia-konvehteja ja kuituja. Jostain syystä paino ei ole ihan vielä palannut normaalilukemiin. (Note to self: tarkista, mikä dieetissä on vikana.) Konvehdit loppuivat eilen, joten nyt vääntelehdin täällä sekä liikunnantarpeesta ETTÄ suklaanhimosta. Toisaalta nyt on hyvä olo vatsassa ensimmäistä kertaa joulurepsahduksen alkamisen jälkeen.

Niinpä tänään oli siis normaalielämän ensimmäinen päivä. Mietin kyllä vielä, olisiko se sittenkin huominen. En enää osaa kuvitella arkea ilman zumbaa. Enkä osaa enää kuvitella liikkuvani liikkumisen vuoksi. Tarkoitan tällä sellaista liikuntaa, joka ei ole minusta hauskaa. Aion kyllä edelleen laajentaa lajivalikoimaani jatkossakin, mutta vain sellaiseen mikä on kivaa.

Minulla on eräs ystävä, joka on halunnut kokeilla, millainen elämänmuutos tämä olisi. Paljon puhuvana ihmisenä minulla on tietysti neuvo jos toinenkin siihen, mitä tehdä, mutta eihän niitä oikeasti ole kuin yksi. En osaa suunnitella elämää enkä varsinkaan asioita, jotka vaativat minua tekemään jotakin, kauhistus, itse(lleni). En osannut ajatella tämän aluksi, että niin ja niin monta kiloa lähtee ja niin ja niin monta askelta jaksan sitten juosta, niin ja niin monta tuntia tulen tanssimaan, ja onneksi en osannutkaan, koska elämänmuutoksen ajatteleminen etukäteen suorastaan uuvuttaisi vaikka luvassa olisi kuinka isoja juttuja, henkisiä, fyysisiä ja henkilökohtaisia palkintoja hyvästä olosta. Mutta hei, huomenna voi päättää viettää mukavan päivän tanssimalla. Ja saman päätöksen voi tehdä keskiviikkona, ja jälleen torstaina, ja niinhän sitä voi vain elää. Päivän kerrallaan, vaikka  minun pääni kyllä jo elääkin innokkaasti huomisessa. (Kirjoitan varmaan myöhemmin kuitenkin aiheesta päivityksen, jos vain osaan. Että millaisia keinoja minulla on tähän elämänmuutokseen. Ehkä joku muukin on ajatellut samanlaisia juttuja?)
Huomenna, jippii, huomenna se tiistai vihdoin on.

Lupaus uudelle vuodelle

5 Tam 2012 | 3 kommenttia | posted by krista |

Kiitokset vielä kaikille kuluneesta vuodesta. On ollut mahtavaa Zumbailla kanssanne. Ja suuri kiitos ihanista joululahjoista. Niistä jokainen yllätti minut täysin.

Tauko on tehnyt hyvää kehon palautumiselle. Samalla on ollut mukavaa huomata, miten keho kaipaa ja tarvitsee liikuntaa.

Viime viikkojen aikana on ollut jännää huomata, kuinka helposti tipahtaa vanhoihin käyttäytymismalleihin. Zumba tuo rakenteen viikkoon ja iltoihin. Nyt vapaalla olen istuskellut sohvalla telkkaria katsellen ja napostellen ties mitä.  Ihan pelottavaa, kuinka syvällä käyttäytymismallit ovat. Olen omalla tavallani suhtautunut tähän huvittuneen lempeästi, koska tiedän tilanteen muuttuvan ensi viikosta alkaen.

Iso syvällinen oivallalus on ollut kokonaisuuden ymmärtäminen. Ei riitä, että yrittää muokata ruokavaliota vaan on keskityttävä myös tilanteisiin, joissa syöminen tapahtuu, sekä tunnistamaan mielialoja, joissa syöminen karkaa käsistä.  Tasapainon löytäminen ja itsestä pitäminen sellaisena kuin on tuntuu olevan avain onnistumiseen.

Tein muutamia erilaisia uuden vuoden lupauksia ja hienoisista ujouden tunteista huolimatta jaan ne tässä kanssanne.

Aioin olla kevään aikana paremmassa fyysisessä kunnossa kuin 20-vuotiaana. Mitään painotavoitetta en asettanut. Tärkeintä on että tunnen oloni hyväksi.

Lisäksi haluan suhtautua myönteisesti stressiä välttäen kaikkin tilanteisiin ja tapahtumiin joka päivä.  Ja tietysti jokaiseen Zumba-tuntiin positiivisen rohkeasti heittäytyen.

Jos haluatte kuulla tilannekatsauksia, retkahduksia ja kommelluksia näiden kunninahimoisten tavoitteideni saavuttamisessa, laittakaa minulle viestiä Olisi myös mielenkiintoista kuulla, kiinnostaako muita syömiseen liittyvien asioiden kimurantit käänteet…

Tästä tulee tähänastisista paras Zumba-vuosi ja vuosi!

Hyvä uutta vuotta – toivottavasti kaikki unelmanne ja toiveenne toteutuvat, Krista

Zumbapukki kävi meillä! Ja kiitokset kuluneesta zumbavuodesta….

31 Jou 2011 | 3 kommenttia | posted by satu |

Joulu tuli ja joulu meni. Iloista oli ja pukkikin oli huomioinut mukavasti sekä kutistunutta vaatekokoa että harrastusten ykköstä. Nyt kaapissa on upouudet tanssilenkkarit sekä pikkuriikkinen zumbatoppi odottamassa sitä ihanaa päivää, jolloin tullaan taas olennaisen äärelle (tässä tapauksessa kohdataan silmästä silmään kaikki se, mitä joulutauolla on syöty, hih.)
Ette arvaakaan ( ja toisen kerran ajateltuna, ihan varmasti arvaatte, koska epäilen että blogin lukijoilla on samat fiilikset kuin minulla) kuinka paljon odotan uuden kauden alkamista. Juttelin jokin aika ennen joulua erään “zumbanaisen” kanssa ja hänkin tuntui olevan jo tulisilla hiilillä, että “eikös se jo kohta…” Ei ihan vielä, mutta hetken päästä kyllä.
Zumbapukki tuntui tietävän ihan tarkkaan, mitä tämä frouva paketiltaan tahtoi. Ensi vuoden puolellekin jatkan vielä joulua, kun saan vielä tilattua jostakin ne ihanat kulkusrannekkeet, joita en vielä saanut. Erehdyin myös ulkomaiselle nettisivustolle ihastelemaan, mitä kaikkea värikästä maailmalta saisi. Ja tasapainon vuoksi kuntoilulehden zumbatestiin, jossa muistin, ettei ne vaatteet vaan ne aatteet. Vaatteilla ei ole väliä, olennaista on musiikki ja fiilis kohdallaan. Mutta onhan se hauska välillä itseään palkitakin jollakin värikkäällä ja iloisella, kunhan sitä ei ole pakattu puolen kilon karkkipakettiin. (Joita niitäkin on tällä tauolla kyllä nautittu ihan luvan kanssa melkoinen määrä.)
Nyt ei muuta kuin iloista uutta (zumba)vuotta odottelemaan ja toivottavasti nähdään kaikki heti ensimmäisillä kerroilla. Minulla on ikävä teitä kaikkia ihmisiä…ja zumbaa ennen kaikkea. Keho oikein kihisee pysähtynyttä liikettä, joka odottaa purkautumistaan esiin vuoden ensimmäisillä tunneilla. Iso KIITOS jokaiselle kanssazumbaajalleni tästä uskomattomasta vuodesta, terveisin Satu.

Transformers

20 Mar 2011 | 4 kommenttia | posted by satu |

Lapseni ovat hurahtaneet Transformers-autoihin. Tiedättehän ne  jo 80-luvulta tutut autot, jotka muuntuvat halutessaan roboteiksi? Näistä on nyt tehty muutama elokuvakin taas.

Jokaisella lapsella on kotona yksi iso Transformer. Henkilö, joka robotintarkan työn ja kuljetuspalveluiden lisäksi kykenee muuntautumaan myös moninaisiin töihin;  siivouskoneeksi, kasvatusasiantuntijaksi ja henkilökohtaisten asetustensa mukaiseksi työntekijäksi. (Ja iltaisin hehkeäksi latinokaunottareksi.)Jokaisella on/ on ollut äiti.

Jos lantioni liikkuu jäykästi jollakin tunnilla lohduttaudun jatkossa tällä: oikeasti olen Transformer. Jos on oikeasti salaa rekan nuppi ja pystynyt muuntautumaan olennoksi, joka pystyy hahmottamaan itsestään jotenkuten oikein liikkuvat kädet ja jalat, pitää olla tyytyväinen vaikka ei aina kovin letkeä olisikaan.

Alan olla sen ikäinen kuin vanhempani silloin, kun ensimmäisen kerran hahmotin vanhempani jonkin ikäisiksi. He olivat tietenkin mielestäni ikivanhoja.  Eilen juttelin juhlissa itseäni vanhemman herrasmiehen kanssa treeniohjelmastani ja elämänmuutoksestani. Hän sanoi kaksi asiaa:  Helppohan se on tässä minun iässäni tehdä elämänmuutos. Ja että tämä on kyllä kohdallani tapahtunut ihan viimeisellä mahdollisella hetkellä. Hänen mielestään elämänmuutoksen tekeminen yli nelikymppisenä olisi täysin mahdotonta, tai ainakin niin vaikeaa että suurin osa ihmisistä luovuttaisi.

Eilinen herrasmies oli täysin väärässä. Olen nähnyt tunneilla hitaan muutoksen. Kun kyyryasentoon vuosikausien aikana hitsautunut äiti-ihminen avautuu ja nousee vähitellen kantamaan vartaloaan ylpeästi ja kauniisti ja saa itsevarmuutta, kyseessä on ehkä elokuvamainen ihme. Se ei missään nimessä ole mahdoton, vaikea tai edes harvinainen. Itse asiassa se tapahtuu jokaiselle, joka jaksaa käydä tunneilla vähän aikaa. Liikunnan aloittaminen saa aikaan ihmeitä, ja mikä parasta: tämän ihmeen päiväys ei vanhene. Hyvällä ololla ei ole parasta ennen- päiväystä.  Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.
Joka kerta kun tunneille tulee joku uusi, minä olen iloinen. Toivon, että hän saa kokea saman hyvään kuntoon tulemisen ihmeen kuin olen itse saanut. Toivon, että tämäkin ihminen hurahtaa kanssani. Toivon, että hän astuu ulos autostaan ja levittää raajansa kohti maailmaa.