Zumba Fitness tehokasta liikuntaa joka virkistää kehoa ja mieltä!

Rutistuksen tarpeessa

Kirjoitin aiemmin siitä, kuinka jossain vaiheessa tulee vastaan vaihe, jossa ruokavaliossa on vaikea pysyä. Tiedättehän, vanhat kiusaukset palaavat kummittelemaan. Kun aloin odottaa kuopusta, minun teki mieli syödä ainoastaan pitsaa, tiettyä einessalaattia ja eräitä suklaapatukoita. Lisäksi minun teki koko ajan mieli kolajuomia. Vähän erilaiset pica-oireet siis esikoiseen verrattuna, jolloin mieleni teki alhaisten verenpaineiden vuoksi koko ajan suolakurkkuja, salmiakkia ja hapankorppuja. Mieheni muistelee kauhulla erästä sydäntalven yötä, jona herätin hänet keskellä yötä syvästä unesta ja vaadin saada hapankorppuja HETI. Elettiin aikaa ennen 24h vuorokaudessa olevia huoltamoita, mutta muistaakseni sankarini sai hankittua minulle muutaman korpun.

Kun on syönyt vuoden väärin, siitä on helppo tehdä elämäntapa. Kun on väsynyt äiti, mikä tahansa tekosyy käy. Ja näistä pinttyneistä elämäntavoista on vaikea päästä vuosien päästä eroon.
Huomaan siis, että kun olen väsynyt, kehoni palaa aikaan ennen kouluaikaa, siihen tilaan jossa järjellä ei ole sananvaltaa: tekee_mieli. Minä_haluan_. Nyt.
Viime kuukaudet olen elänyt siten, että alkuperäiseen tavoitteeseen on vielä viimeinen rutistus tekemättä. Vielä vähän vatsalihaksia, vielä vähän tarkempi ruokavalio. Paitsi että, rutistuksen tarpeessa saatan ollakin minä itse. Sellaisen tiukan kokovartalohalauksen, lämpimän posken ja korvaan puhaltelun. Hellitä jo, nainen. Tästä matkasta oli tarkoitus nauttia.
Hurahtaminen on ihana tila. Myönnän kuitenkin ensimmäisenä, että minulle ei mikään riitä. Urheilen tunnin, mutta se ei ole tarpeeksi jos jätän seuraavan tunnin väliin. Jatkan tätä, kunnes ylikunto on tosiasia.
Nyt olen päättänyt, että missaan zumbatunneista jotakin olennaista, jos en muista sitä, mistä tämä kaikki alkoi. Zumbatunnilla pitää osata olla läsnä siinä paikassa, siinä hetkessä ja siinä kehossa, jossa on. Zumbatunti on nautinto. Kaikki liikunta on, muuten siinä ei olisi mitään järkeä.
Tänään istuskelen täällä pikkuriikkisen flunssan kourissa. Ensi viikolla tai sunnuntaina ajattelin tarttua jokaiseen hetkeen tunnilla, yrittää tiedostaa sen miltä kroppani tuntuu tässä asennossa, miltä hengittäminen tuntuu kun hengästyn… Kaikki, mitä ihminen tekee, tulee tehdä rakkaudesta. Niiden ihmisten kanssa, joiden haluaa. Ja toisaalta, jakaminen on rakkaudellinen tila. (Kun kirjoitin tuon lauseen, tajusin sen olevan tiivistelmä kaikesta, mitä olemme Kristan kanssa jutelleet. Jonkinlainen perille tuleminen omaan itseen.)

Jos jokainen tämän lukeva antaisi tänään yhden hyvän teon tänään lahjaksi jollekulle ja samalla itselleen? Ja yhden rutistuksen tänään jollekulle ja samalla itselleen? Yhden kauniin kohteliaisuuden itselleen ja samalla maailmalle? Niin todistaisiko se, että emme ole täydellistä etsimässä vaan hyvää. Että maailmassa on hyvä olla jo ennen, kuin se keskivartalon täydellinen lihaksisto vielä odottaa tuloaan. Saahan sekin tulla, hyvää oloahan sekin on.
Ps. Minulle kävi kerran niin, että sanoin eräälle ihmiselle: olen aina kadehtinut sinua, koska olet niin kaunis: sinulla on siniset silmät ja elovena-tukka. Johon hän yllätyksekseni vastasi, että on aina kadehtinut korkeita poskipäitäni. Minä en edes tiennyt, että minulla on sellaiset. Ajatelkaa, jos sanoisikin sille zumbatunnin naapurille, että haluaisin olla yhtä kiva kuin sinä tai haluaisin osata tuon askeleen yhtä hienosti kun sinä. Tai jos veisi saman kotiin ja sanoisi puolisolle, että onpa kiva, kun siivosit autotallin. Jotain voisi saada takaisinkin, jotain mitä itsestäänkään ei ole huomannut. Yksi asia on nimittäin varma: rutistus on kuin bumerangi. Se palaa takaisin.





  1. 1 kommentti

    • Paula sanoo:

      Kiitos päivityksistä, näitä on mukava lukea! Täyttä asiaa jälleen kerran! Rutistuksella on valtava voima.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*