Zumba Fitness tehokasta liikuntaa joka virkistää kehoa ja mieltä!

Sinäkö se oot?

Elämä on usein sarja kausittain toisaan seuraavia, samankaltaisia tapahtumia. Eräs tapahtuma käy erityisesti minulle usein.

Liikkuessani kadulla, kaupassa tai internetin ihmeellisessä maailmassa minua lähestyy kaunis nainen arkivaatteissaan. Hän tervehtii minua iloisesti, kyselee lasteni kuulumiset, tiedustelee miten remonttini edistyy ja kysyy, olenko menossa zumbatunnille tänään, huomenna tai torstaina. Hän ei tiedä, että minulla on neurologista vaikeutta tunnistaa ihmisen kasvot irti kontekstista ja vaikka olen kertonut kuulumiseni hänelle viimeksi edellisellä zumbatunnilla, en välttämättä hoksaa heti, kuka hän on. Hetken juteltuamme alan tunnistaa eri lailla laitettujen hiusten, meikin ja erilaisen vaatetuksen takaa ehkäpä sen ihanan ihmisen, joka kysyy kuulumiseni joka kerta zumbatunnilla, tai hymyilee minulle joka kerta kävellessäni salin poikki. Hän saattaa olla ihminen, josta pidän äärettömän paljon, mutta jonka nimeä en enää uskalla kysyä, koska olemme jutelleet niin useasti. Hän se on!

Erikoista tässä kaikessa on, että koen usein henkilön olevan ystävä tai sielunsisar. Minulla ei ehkä ole aavistustakaan, mitä hän tekee työkseen tai mikä hänen nimensä on, mutta hän on ystäväni. Tietenkin on, jaamme joka viikko iloisia hetkiä yhdessä, hän on saattanut halata minua kun näytän väsyneeltä tai yhtyä innostuneeseen kiljumiseeni tunnilla. Hän on jakanut kanssani viikon parhaat hetket, tanssinut ja nauranut. Hän on vaihtanut kanssani mielipiteitä tanssikengistä, proteiinilisistä, musiikista, lapsista, säästä ja kertonut kuulumisiaan.

Mikä on hienompaa, kuin kuulua tällaiseen yhteisöön tai sisarkuntaan? Sellaiseen, jossa joka paikassa saattaa törmätä ihmiseen, jonka kanssa voi jakaa joitakin asioita kummankin elämästä, tai vaikkapa vain hymyillä aina, kun tavataan? Sosiaalinen elinpiirini on laajentunut harrastuksen myötä huomattavasti.Eilen söin sieniä, joita ihana zumbakaveri toi minulle. Hyviä olivat.

Yksi ihminen, (jonka nimenkin tiedän), kysyy kuulumisiani usein nykyään. Hän lähettää viestejä, tsemppaa ja sanoo, että voi hyvin. En olisi tavannut häntä koskaan ilman yhteistä harrastusta. Mutta kaikki ihmiset, joiden tutut kasvot odottavat minua Annalan, Raholan ja Harjun kouluilla…kiitos. Ei olisi samanlaista harrastaa ilman teitä.

Ehkä alan tietoisesti rikkoa tapahtumaketjujen samankaltaisuutta. Ehkä otankin tavaksi sanoa, kun nimi tai kasvot aiheuttavat hämmennystä, että ”satutko olemaan zumbakavereitani? ” tai ” mikä sinun nimesi on?” Ehkä sen voisi tulkita siten, että ”hei, pidän sinusta. Kanssasi on kiva harrastaa, ja haluaisin tuntea sinut paremmin.” Ehkä tunnustan, ja taisin tunnustaa jo, että ihmisten tunnistaminen eri paikassa, kun missä häntä yleensä tapaan, on minulle vaikeaa, ja ettei pidä pelätä sanoa olevansa sejase sieltäjasieltä, jos vaikka haluaisi tutustua minuun enemmän. Loppujen lopuksi, mehän olemme jo ystäviä, emmekö olekin? Ainakin mahdollisuus on olemassa.
Tänään opettelen, mitä voisin sanoa. ”Hei, olen Satu, runoilija ja innokas zumbaaja. Minulla on kaksi biologista lasta ja ammatiltani olen sijaisvanhempi. Miehelläni ja minulla on tuhat (18) vuotta vanha, kivenluja liitto. Minulla on kaksi koiraa ja yksi kani. Pidän fetajuustosta, mutta punaviini aiheuttaa minulle migreeniä. ”
Entä sinä? Kerro sinä minulle enemmän itsestäsi, jos haluat. Tai jos et, sekin on minusta ihan ok. Se, että meitä on tunnilla iso, voimakas joukko, tanssimassa ja kulkemassa omia elämiään kohti. Sekin on kohtaaminen, hieno ja arvokas.





  1. 2 kommenttia

    • Minna sanoo:

      Otin eräänä torstaina 10-vuotiaan tyttäreni Oonan kanssani kokeilemaan zumbaa. Ihan siitä syystä, koska hän aina tullessani zumbasta kysyy tarkaan mm. mitä sulla oli siellä päällä, oliko mummu siellä, mitä mummulla oli päällä, kenen vieressä olit, kuka oli sun takana, minkäväriset kengät Kritalla oli jne. Tässä vain muutamia mainitakseni. Ajattelin, että hänen olisi kiva nähdä se harrastus, jota kerron rakastavani yli kaiken. No vielä menee oma mies ja lapset edelle :) Eipä juuri muita. Oona oli siis tunnilla mukanani ja piti siitä kovasti. Enemmän kuitenkin ehkä siitä, että hän sai tarkkailla ihmisiä. Jo tarhassa hän nimittäin oli se, joka tunsi kaikkien lasten vanhemmat, mummut ja kummit. Kerrankin mennessäni hakemaan Oonaa päiväkodista, hän sanoi Saran mummun olevan sisällä. Kun ihmettelin, mistä hän moisen tietää, koska hain hänet ulkoa, hän sanoi, nokun sen mummun kengät on tossa eteisessä. Tarkka ja utelias tyttö siis, joidenkin mielestä hän on tullut äitiinsä :)

      Pitkä alustus, mutta olimme sitten samaisen Oonan kanssa MegaSale-tapahtumassa PIrkkahallissa eräänä lauantaina. Yhdellä kenkäosastolla Oona kuiskasi mulle, että äiti hei, toi nainen on sieltä zumbasta. Tunnistin heti tuon eturivin vaalean naisen, joka zumbaa innoissaan ja ilolla. Muistin myös, mitä hänellä on aina tunneilla päällään, mutta en tiennyt hänen nimeään. Niinpä sitten herättääkseni hänen huomionsa ihanista kengistä meihin, huudahdin hänelle ”tervehdys ZUMBANAINEN !”. Hän alkoi nauramaan ja esitteli itsensä Kaisaksi. Edelleenkään en kuitenkaan tervehdi Kaisaa Kaisana vaan ZUMBANAISENA! Se on mielestäni niin loistava nimi ja sopii meihin jokaiseen. Tänään taas ZUMBANAISET tavataan ja hymyillään tai vaikka nauretaan ääneen :)

    • Paula sanoo:

      Ihana tuo zumbanainen-tervehdys! Minä kuljen työmatkani junalla ja olen huomannut se olevat hyvin sosiaalinen tapahtuma. Tiedän monen ihmisen elämästä, työtilanteesta, harrastuksista ym paljon, mutta nimistä ei ole mitään tietoa. Se ei kyllä matkan sujumista ja jutustelua haittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*